Onko Suomessa paremmat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet?

Suomessa on paremmat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet kuin monissa muissa Euroopan maissa, mutta Belgiassa, Luxemburgissa ja Maltalla menee kuitenkin vielä paremmin tässä suhteessa. Tieto perustuu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen eurooppalaisen kattojärjestön ILGA-Euroopan julkaisemaan vuosiraporttiin sekä ”sateenkaarikarttaan” Euroopan maiden ihmisoikeustilanteesta. ILGA-Euroopan mukaan Suomen lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa on vielä parantamisen varaa siinä, miten meillä kohdellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä, vaikka sijoitus onkin ollut noususuuntainen vuosi toisensa perästä. Vuonna 2018 julkaistussa vertailussa Suomi oli viidennellä sijalla, ja vuonna 2017 sijoitus oli seitsemäs.

Hyvää kehitystä on tukenut esimerkiksi maalikuussa 2017 voimaan tullut tasa-arvoinen avioliittolaki. Sijoitusta heikentää pakkosterilointilaki. Suomessa on edelleen voimassa translaki, joka edellyttää lisääntymiskyvyttömyyttä sukupuolen juridisen vahvistamisen ehtona. On kuitenkin viitteitä siitä, että laki kumottaisiin pian, sillä tämä laki rikkoo ihmisoikeuksia, eikä ole linjassa muiden Euroopan maiden kehityksen kanssa. Toinen ongelmakohta Suomen sukupuolivähemmistöjen tilanteessa on liittynyt siihen, että kahden äidin perheet eivät ole voineet tunnustaa vanhemmuutta neuvolassa kuten heteroperheet, vaan toisen äideistä on ollut haettava perheensisäistä adoptiota oikeusteitse. Tähän lakiin tuli kuitenkin muutos 1.4.2019. Voitaneen siis odottaa, että Suomi nousee ILGA-Euroopan ensi vuonna eli vuonna 2020 julkaistavassa raportissa aiempaa paremmalle sijalle.

Hyvä sijoitus ei takaa syrjimättömyyttä

Vaikka Suomi sijoittuu hyvin vertailussa, se ei takaa sitä, etteikö seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä syrjittäisi esimerkiksi työmarkkinoilla. Syrjintä tai kiusaaminen ei kuitenkaan läheskään aina tule viranomaisten tietoon, sillä loppujen lopuksi vain harva ottaa yhteyttä työpaikan luottamusmieheen, ammattiliittoon tai syrjintäviranomaiseen. Syrjintää esiintyy myös uskonyhteisöissä, suvussa, harrastuksissa, koulussa, terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja niin edelleen. Joissain uskonyhteisöissä elää yhä käsitys, että esimerkiksi homoudesta voi ”parantua” ja homoja pyritään aktiivisesti ”eheyttämään”.

Love not hate

Syrjinnän lisäksi lesboihin, homoihin ja transihmisiin kohdistuu myös ahdistelua ja väkivaltaa, tai sen uhkaa. Väkivalta tai väkivallan uhka herättää elämää rajoittavaa pelon tunnetta, ja voi saada henkilön peittelemään todellista identiteettiään, mikä rajoittaa oikeuksia entisestään. Osa ongelmaa on se, että kouluissa ja oppilaitoksissa jaetaan edelleen melko vähän objektiivista tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, eikä opettajilla tai viranomaisilla ole riittävää käsitystä siitä, miten homo- tai tranfobiseen kiusaamiseen ja ahdisteluun voitaisiin puuttua. Kuten edellä todettiin, on Suomessa edelleen voimassa laki, joka edellyttää transihmisen sterilointia tai todistettua lisääntymiskyvyttömyyttä, jotta sukupuoli voitaisiin vahvistaa juridisesti. 17.5. vietetään kansainvälistä homo-, bi- ja transfobian vastaista päivää, minkä tarkoitus on nostaa näitä asioita esille ja tuoda seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita tunnetummiksi. Homo on edelleen haukkumasana, ja voi viedä vielä pitkään, ennen kuin asennemuutos tapahtuu.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien historiaa Suomessa

Homoseksuaaliset teot kriminalisoiva laki ehti olla Suomessa voimassa 77 vuotta, eli 1894–1971. Maksimirangaistus oli kaksi vuotta vankeutta. Vuodesta 1981 lähtien homoutta ei ole enää pidetty sairautena. Transvestismin osalta tämä tapahtui vasta vuonna 2004. Seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvasta syrjinnästä tuli laitonta vuonna 1995 lähtien, mutta sukupuoli-identiteettiin nojautuva syrjintä kriminalisoitiin vasta vuonna 2004. Sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat siis laahanneet jäljessä seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin nähden.

Homoseksuaalisuus

2000-luvulla tapahtui monia muitakin muutoksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtelussa. Samaa sukupuolta olevilla on ollut mahdollisuus rekisteröityyn parisuhteeseen vuodesta 2002, ja perheensisäinen adoptio mahdollistettiin kahden isän tai kahden äidin pariskunnille vuonna 2009. Keinohedelmöitys sallittiin naispareille 2007. Vuonna 2002 sallittiin transihmisille mahdollisuus sukupuolen korjaamiseen.

Suomesta tuli Euroopan 12. maa, joka hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot. Tämä tapahtui vuonna 2014. Vuotta aikaisemmin homoille sallittiin mahdollisuus luovuttaa verta (tosin tietyin ehdoin, eli homoilta edellytetään vuoden seksistä pidättäytymistä). Ulkoinen adoptio mahdollistettiin melko hiljattain, nimittäin vuonna 2017.

Suomessa on ajettu seksuaalivähemmistöjen asiaa jo pitkään. Ensimmäinen seksuaalivähemmistöjen yhdistys (nimeltään Toisen säteen ryhmä) perustettiin jo vuonna 1967, jolloin homous oli vielä laitonta.Seksuaalinen tasavertaisuus ry (Seta) perustettiin pian kriminalisoinnin poistamisen jälkeen, eli vuonna 1974. Seta toimii edelleen aktiivisesti, järjestämällä muun muassa erilaisia tapahtumia. Monikaan ei tiedä, että Suomen ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen toimi Setan puheenjohtajana 1980–1981, eli hän on samalla maailman ensimmäinen presidentti, joka on toiminut myös LHBT-järjestön puheenjohtajana.

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.